Toiseksi viimeinen viikko harjoittelua

Tämä viikko sairaalassa meni "ensiavussa". Sairaalassa on niin vähän laitteita, ettei paljoa hätätilannepotilaitten eteen voida tehdä. Suurin osa akuuteista tapauksista meneekin suoraan Nagodan keskussairaalaan. Ensiavun hoitaja työskentelee samaan aikaan myös terveyskeskuslääkärin vastaanoton puolella. Sairaalaan tulee todella paljon koirien puremia potilaita ja jäykkäkouristus- sekä raivotautirokotteita jaetaan päivittäin kymmeniä. Mekin ollaan päästy antamaan pistoksia niin ihon alle kuin lihakseenkin. Lisäksi olen ottanut verinäytteitä myös lapsipotilailta. Ollaan siis päästy askartelemaan muutakin kuin rokotekortteja. Sairaalan henkilökunta on ihan mahtavaa. Luulen että olen nyt löytänyt pienen palan aitoa Sri Lankaa näissä ihmisissä. Viime viikolla yksi hoitaja vaihtoi koko viikon vuorot, jotta pääsi meidän kanssa samaan aikaan töihin. Hän myös toi meille joka päivä aamiaista töihin ja perjantaina meille tarjoiltiin erilaisia hedelmiä suoraan ympärillä kasvavista puista. Oli niin mangoa, dragon hedelmää kuin pari muutakin, minkä nimiä en nyt enää muista. (liekö niillä ollutkaan englannin kielisiä nimiä) Viime viikolla kertailtiin myös EKG:n perusteita osaston hoitajien kesken. Näillä hoitajilla on todella rajatut mahdollisuudet oppia uutta, koska kirjallisuutta ei ole saatavilla. Koulussa he ovat myös menneet aika pitkälle luentojen varassa. Miten mahtaisi onnistua Kyamkissa?

Kuvia taukohuoneesta Beruwelan sairaalassa

Ensi viikko on siis viimeinen harjoitteluviikko täällä Lankassa ja kyllä se aika on vaan mennyt tosi nopeasti! Tunteet tätä paikkaa kohtaan on aika ristiriitaiset. Toisaalta on tosi kiva päästä takaisin Suomeen ja näkemään rakasta ja ystäviä ja perhettä. Toisaalta tästä on tullut jo koti ja on hieman haikeaa lähteä pois. Vastapäinen naapuri tuo meille mangoja ja me annetaan sille kanaa vaihtokaupaksi. Naapurin räksyttävät koiratkin on tulleet osaksi elämää ja välillä ihmettelee, mikä on vikana jos mikään ei hauku missään:) Risteyksessä päivystävät tuktuk-kuskit jaksaa aina moikata kun kävelee ohi ja nykyään mekin päästään paikasta toiseen paikallisella hinnalla ilman tappelua. Kaikki kauppiaat, joita kulkee ohi talon kymmeniä päivässä ovat myös jo osa arkea. Yksi myy kalaa, toinen currylehtiä, kolmas mitä milloinkin ja leipäautoa unohtamatta. En nykyään edes herää leipäauton ääneen. Myös trooppinen luonto asunnon ympärillä kuuluu arkeen. Aamulla kahvia juodessa ohi vilistävät oravat, kameleontit, kyyhkyt, kuningaskalastajat, haikarat ja iltaisin liihottavat ylisuuret hedelmälepakot. (ne on suunnilleen kanahaukan kokoisia). Meillä on Ice Agen ja Rion eläimet aina ympärillä. Ei tarvitse kauaa miettiä, mistä kyseisten piirrettyjen piirtäjät ovat saaneet innoituksensa. 

                                                       Pähkinä hukassa Ice Agen orava :)

Me tutustuttiin myös uuteen pariskuntaan. Isä on pankkiiri ja äiti pyörittää kauneushoitolaa meidän naapurissa. Heillä on kolme ihanaa lasta. Kaksi omaa ja yksi ottolapsi äidin kotikylästä. Tänään mennään ko. perheen kanssa uimaan illalla mereen. Perheen äiti on opettanut myös meille ruoanlaittoa ja Idalle Sarin pukemista. Etsin viime ja edellisviikolla myös naisellista puolta itsestäni ja kävin jalkahoidossa, manikyyrissä ja kasvohoidossa. Jalkahoitoja taidan alkaa ottamaan myös Suomessa! Oli ihan kuin olis saanu uudet jalat jalkaan hoidon jälkeen. Suosittelen kaikille! :D 

Sarin sovitusta

Deepika ja Ida

Viikonlopuksi suunniteltiin rentoilua ja shoppailureissu Colomboon. Perjantai-ilta otettiin salin jälkeen rennosti. Tehtiin varaus huippu pihviravintolaan lauantaiksi klo 19. Aamulla otettiin nokka kohti juna-asemaa ja Colomboa. Tällä kertaa me sitten missattiin juna, kun lähdettiin liian myöhään. Hyvä tuuri kulkuneuvojen kanssa taitaa olla käytetty loppuun. Onneksi se tapahtui kotikylässä. Otettiin sitten siis bussi Colomboon ja se olikin ihan hyvä vaihtoehto. 

Normi kuljetukia tien päällä. Joskus saattaa olla saman verran tukkeja samanlaisessa autossa...

Colomboon saavuttiin lounasaikaan ja käytiin mäkkärin mätöillä. Sen jälkeen suunnattiin kohti shoppailuhelvettiä. Me shoppailtiin kuuteen asti ja mukaan tarttui muutama paita ja pieni lahja omalle kullalle. 

Ravintolavaraus oli London Grill ravintolaan, joka sijaitsee viiden tähden Cinnamon Garden hotellin yhteydessä Colombon keskustassa. Me saatiin käyttää hotellin Hospitality loungea siistiytymiseen ja seiskalta oltiin pukeuduttu ja siistitty itsemme finedining asuun. Ravintola sijaitsi hotellin alimmassa kerroksessa ja siellä oli ihanan rauhallinen ja hyvä tunnelma. Kuvia ei saanut ottaa, joten meillä ei ole kuin salaa otetut kuvat jälkiruoista. Oli hienoin kattaus missä olen ollut tähän mennessä. Itse ei tarvinnut kuin pureskella ruoka. Muu tehtiin meidän puolesta. Ravintolassa oli myös pianonsoittaja, joka soitti rauhallista taustamusiikkia koko ruokailun ajan. Ruokailuvälineet vaihdettiin joka ruokalajille erikseen ja tarjoilijaa ei tarvinnut koskaan erikseen pyytää pöytään, vaan he osasivat aina lukea tilannetta. Alkuun tuli kivennäisvedet ja alkudrinkit. Idalle Pinacolada ja itselle totuttuun tapaan GT Bombay Saphiresta. (joitain asioita ei vaan kannata lähteä muuttamaan) Alkudrinkkien jälkeen tehtiin ruokatilaus ja sitten pöytään tuli juuri uunista tullutta leipää ja keittiön tervehdys. Keittiön tervehdys oli kalaa kahden kurkunviipaleen välissä. Kai sillä oli joku hieno nimikin. Hyvää se oli ja makunystyrät alkoi vaatia lisää ruokaa. Alkupalaksi minulle tuli eggs benedikt savulohi grutonkipedillä. Oli paras alkupala, mitä olen syönyt ikinä missään. Ida otti varman päälle ja tilasi Caesarsalaatin. Salaatti tehtiin pöydän vieressä ja se oli todella hyvää. Alkuruoan ja pääruoan välissä tuli limesorbetti puhdistamaan suu ennen uutta ruokalajia. Pääruoaksi tilattiin molemmat Angushärän sisäfilettä tryffelimuussilla ja höyrytetyillä kasviksilla ja tryffelibearnaisekastikkeella. Idakin otti pihvin kypsän sijasta mediumina. (ehkä painostin hieman, mutta kyllä se tykkäs) Itse ajattelin ottaa vihdoin viimein sen ruokamyrkytyksen ja tilasin pihvin totuttuun tapaan mediummiinuksena. :) Pääruoan kanssa tilattiin sommelierin suosittelema Australialainen punaviini ja oli se kyllä hyvää ja sopi todella hyvin lihan kanssa. Itse pääruoka jätti hieman toivomisen varaa. Se oli todella hyvää, mutta siinä ei ollut sitä jotain uutta, mitä etsii kun menee syömään tällaiseen paikkaan. Jälkkäriksi tilattiin suklaata eri muodoissa. Ida otti suklaapiirakan, missä oli syntinen suklaapohja, banaaninviipaleita, kermavaahtoa päällä ja lisäksi kahta erilaista kastiketta. Idan jälkiruoka oli parasta, mitä olen maistanut koskaan ikinä maistanut missään. Itse otin kolmesta komponentista kasatun jälkiruoan se sisälsi tummasta ja valkoisesta suklaasta tehtyä suklaamoussea, joka oli maustettu sherryllä, kolmen kerroksen keikauskakun ja sorbetin. Se tarjoiltiin mansikka ja suklaakastikkeen kera. Mulle tuli annoskateus, vaikka omakin oli todella hyvää. Jälkiruoan jälkeen tuli vielä erikseen ylimääräinen jälkiruoka, joka oli vaniljajäätelöä kuorrutettuna suklaalla. Se oli hämmentävä kokemus. Suklaakuori oli kylmä ja kova ja sisältö ikäänkuin katosi suuhun kun puraisit kuoren rikki. Hieno päätös upealle illalliselle! 

Hintaa illalliselle tuli 22000 rupiaa eli noin 126 euroa sisältäen juomat ruoat ja tipit henkilökunnalle. 63 euroa naamaa kohti oli erittäin kohtuullinen hinta kyseisestä kattauksesta. Paikallisille saattaisi olla kyllä hieman hankala selittää, että me laitettiin niitten 4 kuukauden vuokra yhteen illalliseen... Me oltiin kaksi tuntia jossain muualla kuin Sri Lankassa ja se oli tosi kivaa vaihtelua! 

Annoskateuden herättänyt jälkiruoka

Idan taivaallinen suklaakakku

Illallisen jälkeen oli paluu todellisuuteen. Vaihdettiin shortsit takaisin jalkaan ja suunnattiin kohti juna-asemaa ja paikallisjunalla kotiin. Kotiin saavuttiin yhdentoista jälkeen. 

Mahtava päivä ja hieno ruokailukokemus:)

Tänään taas salia ja rentoilua. Illalla sitten uimaan. -Matti-

Pala rauhaa.

Viime viikko meni Beruwelan sairaalassa samalla kaavalla. Astmapotilaita, vatsakipuisia, kuumeisia ja nuhaisia lapsia. Viime viikolla tutustuttiin myös yleiseen sairaalaan tulon syyhyn eli perheväkivaltaan. Sairaalaan otettiin sisään kaksi eri potilasta, jotka oli pahoinpidelty kotona. Toisella potilaalla ruhjeita ympäri vartaloa ja toisella hieman lievempiä vammoja. Yhdistävä tekijä näillä molemmilla oli se, että molemmat olivat menneet naimisiin teini-iällä. Kohtelu pahoinpitelyn uhreja kohtaan oli todella ala-arvoista. Potilaan kohtaaminen tällaisessa tilanteessa pitäisi olla erittäin hienovaraista, mutta täällä käytäntö on eri. Lääkäri ja hoitajat jopa nauroivat potilaan läsnäollessa asialle. Lääkärikin totesi, että katsokaa vain niin potilas on viikon sisällä takaisin samassa osoitteessa. Pahoinpitelyn uhreista tehtiin vammakartta ja ilmoitus poliisille, mutta ilmeisesti aika harvoin asia etenee siitä eteenpäin. Nainen on aika hankalassa asemassa tällaisessa tilanteessa täällä. Yhteisön tuki saattaa olla hyvin vähäistä ja yhteiskunnan tuki olematonta. Tässä asiassa olisi paljon kehitettävää.

Harjoittelun jatko tapahtuu näillä näkymin samassa sairaalassa, vaikka me juotiinkin jo sairaalan henkilökunnan kanssa läksiäiskakkuteet. 

Perjantaina oli edessä taas reissu. Tällä kertaa otettiin nokka kohti Ohiyaa, jossa sijaitsee Horton Place niminen kansallispuisto. Totuttuun tapaan matkat täällä kestää ja me lähdettiinkin töistä hieman etuajassa. Kotona pikasuihku ja yhden jälkeen bussilla kohti Panaduraa, josta otettiin jatkobussi Ratnapuraan. Ratnapura sijaitsee 70 km rannikosta sisämaahan päin ja sitä kutsutaan Sri Lankan jalokivikaupungiksi. Kuten ennenkin matka "suunniteltiin" hyvin ennen lähtöä ja tälläkin kertaa ehdittiin viimeiseen jatkobussiin kohti Haputalea. Haputalesta matka jatkui Ohiyan asemalle, jonne saavuttiin 21.20. Siitä vielä vartti tuktukilla ja oltiin perillä majapaikassa hyvissä ajoin ennen kymmentä. Reitti juna-asemalta majapaikalle Hills Restiin kulki pientä vuoristopolkua ja onneksi oli pimeää, sillä muuten olisi saattanut jännittää vielä enemmän. Kuski kuitenkin tunsi tien ja perille päästiin ehjänä. Taas yksi vajaa yhdeksän tunnin matka taitettuna. Varattiin sama kuski hakemaan meidät tänä aamuna klo 5.30

 

Ohiya sijaitsee vuoristossa ja ilmasto oli taas sen mukainen. Villapaidat ja pitkät housut kaivettiin kassista jo juna-asemalla ja silti oli kylmä. Perillä asteita oli mittarissa 12 ja kahden viikon päälle 30 asteen päivien jälkeen se tuntui aika kylmältä. Onneksi sänky oli pehmeä ja peitto paksu. Uni maittoi makoisalta pitkän päivän jälkeen.

Aamyöllä kello pärähti soimaan 4.45, ylös, ulos ja aamukahville. Aamupala otettiin mukaan matkaan. Kuski tuli hakemaan meitä lähes sovittuun aikaan ja uusi vuoristoratakyyti alkoi!

Matkaa Horton Placen puistoon ooli 13 km ja sitä taitettiin puoli tuntia. Puiston sisäänpääsymaksu yllätti meidät. 2750 rupiaa per naama eli n. 13 euroa. Tuntui aika kovalta hinnalta pelkästä luontopolusta ilman opasta! Maisemat kuitenkin korvasivat pian kirvelevän rahan kulun! Me oltiin ensimmäiset puistossa tänään ja saatiin nauttia luonnon rauhasta ennen suuremman turistivyöryn saapumista. Luontopolku alkoi keskukselta ja se oli 9 km pitkä ja se kulki niin keskellä metsää kuin aavalla vuoren lakeudellakin. Me kuljettiin niin, että päästiin ensimmäisenä Worlds Endille, joka on näköalapaikka vajaassa puolessa välissä matkaa. Maisemat oli kuin suoraan maalauksesta ja niitä yritettiin kameralla tallentaa ja pistän niitä tännekin kun päästään jonnekin missä on verkkoa...

Majapaikassa ei ole edes kännykkäverkkoa saatika nettiyhteyttä:) Worlds Endillä nautittiin ansaittu aamupala ja ihasteltiin maisemia. Aamupalan aikana sinne alkoi tulla muitakin turisteja ja lopulta siellä ei sitä luonnonrauhaa enää paljon ollutkaan. Siitä suunnattiin reittiä eteenpäin kohti Bakers Fallsia, joka on varmaan sadekaudella todella upea. Nyt kuivan kauden aikaan se ei niin hirveän näyttävä ollut.

Loppumatka polusta kiemurteli pitkin aron omaista ylänköä. Kierroksen aikana nähtiin paljon eri lintuja, niin isoja kuin pieniäkin, upean värisiä perhosia ja paljon kasveja minkä nimiä ei tiedetä:) Keskuksella käytiin katsomassa luontokeskusta, jossa oli esillä mm. norsun pääkallo, tietoa puistosta ja täytetty leopardi. Keskuksen tuktuk-kuski jo odotti meitä. Vuoristoratakyyti takaisin majatalolle ja "lämpimään" suihkuun. Iltapäivä vietettiin ihastellen maisemia ja rauhasta nauttien. Oli ihanaa olla hetki hiljaisuudessa. Kalutarassa hiljaista hetkeä ei oikeastaan ole kuin muutama tunti yöllä. Tuli ihan samanlainen fiilis kuin olisi ollut mökillä Suomessa. Illallisen jälkeen me suunnattiinkin ajoissa huoneeseen ja pitkille yöunille ihanan pehmeään sänkyyn. Aamupala tilattin puoli kasiksi ja kello soimaan kuudelta, jotta päästään ihailemaan auringonnousua.

Unta ei tarvinnut kauaa hakea ja en herännyt kertaakaan koko yönä. Kellon soidessa oli kerrankin melko virkeä olo ja ei tarvinnut repiä itseään sängystä ylös. Me istuttiin ulkona vajaa tunti ja ihasteltiin heräävää luontoa ja vuoria joihin aurinko antoi mahtavan värisävyn. Seitsemän aikaan me kömmittiin ruokailutilaan odottamaan aamupalaa. Aamupala tuli tasan 7.30 ja siihen kuului paistettu muna ja kookosroteja eli pieniä leivän tapaisia lättyjä ja kahvia. 

Aamupalan jälkeen pistettiin lenkkarit jalkaan ja kiivettiin viereiselle vuoren huipulle ihastelemaan näköalaa. Kiipeäminen kesti noin tunnin ja matkalla tuli vastaan niin teenkerääjiä, koiria, vuohia, kanoja kuin huipulla odottaneet kaksi lehmää. En tiedä kummat oli hölmistyneempiä kohtaamisesta!

Maisemat huopulta olivat taas omaa luokkaansa ja niitä ihasteltiin ennen kuin matka jatkui takaisin alas majatalolle. Majatalolla otettiin taas "lämpimät" suihkutja juotiin kahvit ennen kuin meidän kyyti tuli noutamaan juna-asemalle. Juna-asemalla meille jäi vielä aikaa juoda teet pikkupuodissa ennen junan saapumista. Me oltiin varattu paikat etukäteen netistä ilmastoidussa ykkösluokan maisemavaunussa. Junan reitti kulki läpi vuoriston Ohiyasta Colomboon. Reitti on rankattu yhdeksi maailman kauneimmista junareiteistä ja niin se todellakin oli! Maisemia ei voi sanoin kuvata. Nopeaahan tämä matkanteko ei taas ollut, mutta siihen oltiin varauduttu.

 

Matkan aikana nähtiin putouksia siltoja erikorkuisia vuoria ja yksi suurehko metsäpalo, jonka läpi juna vaan puksuttu ilman sen kummempia kommelluksia. Colomboon juna saapui yllättäen lähes aikataulussa. Colombosta me otettiin taas paikallisjuna Kalutaraan ja kotiin. Kotona oltiin yhdentoista aikaan ja viikonloppu oli paketissa. Nukkumaan ja aamulla uuden viikon aloitus 5.30. Tällainen pala rauhaa meidän elämästä.

-Matti-