Ensimmäinen kuukausi takana :)

Elämä alkaa tuntumaan hiljalleen normaalilta ja kaikki uuden kulttuurin outoudet alkavat tuntua normaaleilta asioilta. Viikko meni taas vauhdilla ohi ja nyt on edessä ensimmäinen viikonloppu Kalutarassa. Kirjoitan teho-osastosta erikseen vielä tarkemmin, mutta nyt pieni tilannepäivitys arjen asioista.

Me muutettiin eilen uuteen asuntoon lähemmäksi Galle roadia. Tässä paikassa saadaan toivottavasti asua loppuaika. Vanhaa asuntoa saattaa silti tulla ikävä. Ehdin jo tottua siihen että takapihalla on meri ja siihen että orava asui keittiön katon rajassa. Aamuisia kävelyjä rannasta päätielle tulee myös hieman ikävä. Rannasta Galleroadille, josta menemme bussilla sairaalaan, on noin kymmenen minuutin kävelymatka. On ehtinyt jo tottua siihen, että tutut naamat ovat samoissa paikoissa joka aamu. Naapurin hampaaton mummo, naapurin kalastaja, hymyilevä polkupyörämies, paikallinen juoppo sillan pielessä, kioskin täti ja ne kymmenet lapset jotka pyytää uskollisesti aamuin illoin bonbonia tai toffeeta meiltä. Rannan ihmiset muodostavat oman pienen yhteisön, johon meidätkin alettiin hiljalleen ottaa osaksi. Ensi maanantai-illaksi meidät kutsuttiin illalliselle paikallisen kalastajan kotiin ja tällä viikolla söimme yhtenä iltana entisen vuokraisännän kotona. 

Maanantai ja tiistai meni tällä viikolla asunnon metsästyksessä. Me lainattiin Francolta (entinen vuokraisäntä) skootteria ja ajeltiin ympäri Kalutaraa ja kyseltiin asuntoja. Me käytiin katsomassa neljää kämppää ennen kuin löydettiin tämä. Viides kerta sanoi toden ja nyt asutaan omakotitalon yläkerrassa. Tämä asunto on aivan uusi ja meillä on neljä huonetta, keittiö ja vessa. Neliöitä on jopa liikaakin, mutta onneksi ei tarvitse siivota itse.:) 

Uusi ympäristö on aika paljon levottomampi kuin rannassa. Tänään meidän piti nukkua pitkään ja kyllä me nukuttiinkin pidempään kuin normaalisti. Leipäauto herätti kuuden jälkeen... Naapurin kukko heräsi onneksi vasta seitsemän jälkeen. "Leipäautot" on täällä niitä kolmipyöräisiä tuktukeja joihin on laitettu koppi päälle, kaksi kuskia ja iso kovaääninen katolle. Suomessa olen kiroillut jäätelöautoa, mutta nämä vie kyllä voiton jäätelöautosta 10-0. Näitten tunnusmusiikki soi tauotta... Naapurissa on myös jonkin sortin paja, jossa ne puuhailee kompuran rälläkän ja lekan kanssa.

Itse talo on mukava ja viihtyisä. Tuntuu siltä, että saa rahalleen vastinetta. 230 euroa kuukaudessa sisältäen veden, sähkön ja kaasun on mun mielestä käypä hinta. Nettikin toimii täällä paljon paremmin kuin vanhassa osoitteessa. Sain nyt jopa ladattua kuvia blogiin. :) 

Tänään me mennään iltakirkkoon. En olekaan sitten käynyt kirkossa moneen vuoteen. Nytkään tämä ei ole tavallinen jumalanpalvelus vaan jonkin sortin yökirkko, jossa ilmeisesti koko seurakunta kulkee kulkueena ympäri Kalutaraa. Kirkko alkaa iltaseitsemältä ja päättyy yöllä kolmelta. Me ei varmaan jakseta ihan koko aikaa, mutta mennään nyt katsomaan minkälainen meininki siellä on. Tää on ilmeisesti aika tärkeä juhla paikallisille, kun ne on koristellut sitä kirkkoakin jo monta päivää. Kysyn nyt vielä tarkemmin, mikä juhlapyhä tää on niin voin sit kertoa teille. 

Tänään ois tarkoitus vuokrata skootteri ja käydä salilla. Ennen iltaa on sit vuorossa ruoanlaittoa ja kotiutumista uuteen osoitteeseen. Koulujuttujakin täytyis tehdä. Ida on kunnostautunut niissä jo tänään. Sunnuntaina olis tarkoitus mennä katsastamaan vesiputoukset 20 kilometrin päässä Kalutarasta. 

Kalutara kuittaa ja kiittää ;)

 

Taas yksi viikko takana!

Taas hujahti yksi viikko harjoittelua. Viikonloppu kutsui taas ja nyt suunnattiin kohti Unawatunaa. Unawatuna sijaitsee kymmenisen kilometriä etelään Gallesta. Valkoista hiekkaa ja paljon turisteja. Teho-osastoviikon jälkeen juuri sopiva alusta rentoutumiselle ja akkujen lataamiselle. 

Viikonloppu alkoi jo totutulla tavalla kello 11 töistä pois ja puoli kahdentoista junaan kohti etelää. Juna oli vaihteeksi ihan täysi ja istumapaikat kortilla. Onneksi matkaa ei ollut kuin kaksi tuntia. Gallessa kulkupeli vaihtui tuktukiksi ja sillä köröteltiin perille Unawatunaa. Perillä alkoi hotellin metsästys ja onni suosi etsivää heti tunnin kalastuksen jälkeen. Asetuimme asumaan rantahotelli Thilakiin. 

Tänä perjantaina aikataulu piti ja olimme rannalla perjantaiolut kädessä jo kolmen aikaan päivällä. Keli suosi meitä ja rantaelämä rauhoitti hektisen viikon rasittamaa mieltä. Alkurauhoittumisen jälkeen oli mielessä seuraava päivä ja sen rantaleikit. Käytiin kyselemässä tytöille introsukelluksia ja minulle sukelluretkeä. Angel Divers toimitti meille sopivan paketin ja minä varasin lauantaiksi kaksi sukellusta. Tytöt jäivät vielä miettimään introsukellusta. 

Seuraavaksi oli vuorossa donitsiajelua vesiskootterin perässä, vesiskootterilla ajelua ja rannalla makoilua. Siitä oli hyvä perjantaipäivä rannalla rakennettu. Kun aurinko hiipui horisontin taakse, oli aika suunnata suihkuun ja valmistautua illalliselle. Illalliselle suunnattiin Tripadvisorin neuvojen mukaan One Love nimiseen currypaikkaan. Pöytä tilattiin täyteen erilaisia curryjä ja syötiin mahat pullolleen. Oli parasta Sri Lankafoodia, mitä on tähän mennessä syöty! Ruoan jälkeen suunnattiin Pink Elephanttiin parille. Tytöt jäi tanssimaan ja minä lähdin kiltisti yhdentoista aikaan hotellia kohti seuraavan päivän sukellukset mielessä. Hotellin aulassa jäin sitten kuitenkin "hetkeksi" suustani kiinni henkilökunnan ja täällä asuvan englantilaisen kanssa. Pääsin heti yhden jälkeen petiin ja aamulla pirteänä ylös puoli seitsemän. 

Angel Divers ja tähän mennessä reissun huonoiten käytetty 45 euroa. Sukelluskeskuksella piti olla 8.30 ja suomalaiseen tapaan olin siellä viisi minuuttia etuajassa. Henkilökunta valui paikalle vähän tämän jälkeen ja muut vieraat hieman myöhemmin. Merille oltiin valmiita lähtemään heti puoli kymmenen jälkeen. Touhu muistutti entisiä Sharm elSheikin aikatauluja 

Ohjelmassa oli aamulla hylkysukellus 30 metriin. Sukelluspaikalle mentiin pikaveneellä ja matka otti noin parikymmentä minuuttia. Sukeltajia oli minun lisäksi kaksi ja onneksi molemmat kokeneita sukeltajia. Sukellussuunnitelma oli 15-20 minuuttia pohjalla eikä muuta. Mitään briiffejä hylystä, virtauksista ym. asioista ei pidetty... Käsimerkit käytiin sentään keskuksella läpi. Itse sukellus tapahtui saksalaisen tehokkaasti. Hylky pohjalla oli ruosteinen kasa. Siitä oli jäljellä laidat ja pala ankkuripeliä. Kaloja oli ihan kivasti, mutta mitään kattilankannen kokoista isompaa ei näkynyt. Sukelluksen lopussa nähtiin sähkörausku, mitä en ole nähnyt aikaisemmin. 

Sain myös kokea vuokralaitteiden ihanuuden sukelluksen aikana. Sukelluksen alussa tasapainotusliivin täyttöletku lähti irti kiinnityksistään ja sukelluksen puolivälissä huomasin tankin painemittarin olevan jumissa... Se aukesi pienellä koputtelulla, mutta luottamus laitteisiin oli kadotettu. Sukelluksen jälkeen oli edessä etappi seuraavalle sukelluspaikalle. Toisesta sukelluksesta pidettiin yhtä hyvä briiffi kuin ensimmäisestäkin. Yhdesta asiasta pidettiin tarkasti kiinni ja se oli pinta-aika. Tasan 40 minuutin jälkeen lähdettiin uudestaan sukeltamaan. Varoituskolmio ehti juuri kadota tietokoneen näytöstä. Yleensä sukelluksien välissä on tottunut syömään jotakin, mutta tällä reissulla se ei kuulunut ohjelmaan. Oman veden sai sentään tuoda mukanaan! Toinen sukellus oli maksimi 15 metriä ja riutta on varmasti ollut ennen tsunamia todella hieno. Uusia koralleja kasvoi siellä täällä, mutta pohja oli melko tyhjä kasvustosta. Kaloja ei ollut paljon, mutta merietanat ja mustekala piristivät toista sukellusta. Onneksi keli oli sentään aurinkoinen, seura mukavaa ja vesi märkää. Kaiken kaikkiaan olisin kuitenkin ollut mieluummin snorklaamassa kotirannassa, kuin tällä sukereissulla. 

Illalliselle suunnattiin paikalliseen burgeripaikkaan syömään ja se oli taas mukava positiivinen yllätys. Paikka nimeltään Koko's bar tarjosi maittavat kokolihahampparit tuoreella sämpylällä. Paikallista psykedeliamusiikkia ja tanssia oli tarjolla rantalavalla kymmenestä eteenpäin. Me jaksettiin seurata ihmisten biletystä kahteentoista asti ja sen jälkeen oli luvassa ansaitut yöunet. 

Illalla alkoi lenssu painaa päälle ja nokka on aivan tukossa. Denguekuumetta, malariaa ja leptospiroosia odotellessa uutta sunnuntaita kohti. Aamu alkoi lihaskivuilla ja nuhalla. Aamupala maistui hyvin ja sain jopa pekonia aamiaiseksi:) kahden aikaan lähdetään kohti Kalutaraa ja seuraavaa viikkoa. Ensi viikolla on ohjelmassa uuden kämpän metsästys ja välien selvittelyä edellisen vuokraisännän kanssa. Se on ilmeisesti suuttunut meille jostain tuntemattomasta syystä. Ei ole saatu tyyppiä kiinni lähes viikkoon. Koko vuokraa ei ole maksettu, joten eiköhän isäntäkin ilmaannu esiin ensi viikolla jossain vaiheessa. Rusketus alkaa olla kohdillaan ja elämä ihan mallillaan. Omaa kultaa on vaan ikävä.

-Matti-

Takaisin arkeen ja uusi osasto

Eilen siis matkustettiin takaisin Kalutaraan. Tuli viikonlopun aikana istuttua junassa, bussissa, tuktukissa  ja jeepissä yhteensä noin 25 tuntia. Saisi olla hiukan enemmän aikaa, kun lähtee noin kauaksi reissaamaan... Hieno viikonloppu oli kuitenkin.

Tänään aamulla ei lähtenyt sitten kone millään käyntiin kun herätyskello pärähti soimaan taas 5.45! Aamukahvit ja jugurtit naamaan ja sairaalaa kohti. Nyt oli vuorossa ICU eli teho-osasto. Siellä olisi harjoittelupaikka seuraavat neljä viikkoa. 

Taas oli aamulla kerrottavat samat asiat moneen kertaan eri ihmisille niin sairaanhoitajille lääkäreille kuin sairaala-apulaisille. Olemme Suomesta, opiskelemme sairaanhoitajaksi, emme ole naimisissa, olemme samasta koulusta ja kuinka kauan olemme Sri Lankassa. 

Osasto mihin menimme on viisipaikkainen sekateho. Sairaanhoitajia on aamussa kahdeksan ja kaksi lääkäriä ja illassa 5+2. Osastolla oli tänään kolme potilasta. Yksi traumapotilas, yksi leptospirosis ja yksi Steven Johnson's syndrome. Heti alkuun siis kaksi tautia mitä harvemmin tavataan Suomessa. Varsinkin toi SJS on aika raju tapaus. Tutustuimme myös IV-nesteisiin ja lääkkeisiin. Osaston lääkärit puhuvat hyvää englantia ja osa hoitajistakin taittaa Lontoota ihan mukavasti. 

Arkirutiinit alkaa olla aika selviä niin jää hiukan enemmän aikaa omillekin tekemisille. Tänään kävin uimassa ja potkimassa kumimonolla isossa uima-altaassa ja otin jopa hetken aurinkoa. Nyt istun rannalla ja naputtelen tätä tekstiä Ipadillä ja kuuntelen radio Suomipoppia. Elämä vois olla juuri nyt paljon ikävämpää. Terkut Suomeen. 

Safaripäivä Yalassa ja illan hengelliset menot

Herätyskello pärähti soimaan kello 4.30 ja siitä pikainen hammaspyykki ja kuppi kahvia naamaan. Aurinko nousee täällä noin kuuden aikaan, joten kuu loisti vielä taivaalla kun astuimme ulos huoneesta. Jeeppi tuli hakemaan sovitusti viiden aikaan ja saimme aamupalan hotellilta mukaan. Unet jäivät taas vähäisiksi, mutta päivällä oli luvassa pieni siesta. Asumme hotelli Lake Edgessä ja täältä on matkaa Yalan luonnonpuistoon 35 kilometriä. Pysähdyimme ottamaan päivällisen mukaan Tissamaharaman keskustastasta. Aamulla oli puistoon jeeppejä jonossa ihan ruuhkaksi asti ja kuskit tietysti ajoivat kilpaa paikalle. Meille osui hyvä ja nopea kuski. Puiston porteille päästyämme kuski lähti hakemaan lupia ja ahneet suomalaiset hyökkäsivät aamupalaleipien joukkoon.

Pakollisten puistomaksujen maksamisen jälkeen pääsimme sisälle puistoon ja matka bushiin alkoi. Maasto puistossa oli kuivaa aroa. Puistossa on 43 järveä ja pieniä eläinten juomapaikkoja siellä täällä. Meille oli siis varattu koko päivän safari, joka kestäisi aamu viidestä ilta kuuteen. Päätoiveemme oli nähdä leopardi, joita on puiston alueella oppaan mukaan enää noin 40 kappaletta. ( kirja sanoi, että noin sata kappaletta) Aamupäivällä puistossa oli kymmeniä jeeppejä ja teillä oli jopa ajoittain ruuhkaa. Riikinkukkoja oli joka paikassa. Toisilla pyrstöt auki ja toisilla kiinni. Mietimme myös matkan aikana voiko kukko olla kana eli onko riikinkukkonaaras riikinkana? Emme saaneet vastausta mieltä askarruttaneeseen kysymykseen. 

 

Vesipuhveleita oli laumoissa ja yksinään eri puolilla puistoa. Puhveli on puiston vaarallisin eläin ja aika kunnioitusta herättävä näky se olikin läheltä nähtynä. Aamupäivän aikana näimme paljon värikkäitä lintuja. Kuningaskalastajia, pelikaaneja, beaeatereita, papukaijoja, sri lankan villikukkoja, erilaisia kahlaajia ja monia muita värikkäitä pieniä ja isoja lintuja. Krokotiilejä makoili siellä täällä ja myös uiskentelemassa kuopissa. Villisikoja ja eri merkkisiä peuroja oli monessa paikassa puistoa. Joka paikassa oli varaaneja ja maaoravia sekä lemppariotuksiani mangusteja. Apinoitakin nähtiin pariin otteeseen. Yksi iso uroselefanttikin näyttäytyi meille ennen ruokaa.

                                                                     Mangusti

 

Mä leopardia metsästän.

Oppaat soittelivat toisilleen aina, kun leopardi oli nähty jossain. Muutamassa minuutissa paikka, jossa leopardi oli nähty täyttyi jeepeistä ja touhu alkoi muistuttaa ajojahtia. Sanoimmekin meidän oppaalle, että meidän ei ole pakko nähdä leopardia vaan muutkin mielenkiintoiset eläimet riittävät meille. Opas oli kuitenkin päättänyt näyttää meille kissapedon. Aamupäivän lopussa me sitten nähtiinkin iso kissa ja oli se kyllä aika vaikuttava fiilis kun toistasataakiloinen kissa käveli ohitse vain 15 metrin päässä autosta. 

 

Tämän jälkeen oli vuorossa kauan odotettu aamupala hienossa maisemassa meren rannalla. Ruoaksi oli riisiä, curryä ja muita lisukkeita ja jälkkäriksi ananasta. Hyvän lounaan jälkeen laiettiin selkänojat alas ja otettiin ruokalevot. Ruokalevon jälkeen pieni kävely meren rannalla ja takaisin safarin maailmaan. Aloitimme iltapäivän safarin samasta paikasta, missä näimme leopardin aamupäivällä ja meitä onnisti taas. Tällä kertaa näimme kissan makoilemassa puun haarassa. Siinä se makaili ja odotti iltapäivän viilenemistä.

Kiertelimme vielä katselemassa puistoa ja kello kolmen jälkeen iltapäivällä olimme kaikki valmiita lähtemään hotellia kohti. Väsyneinä, yltäpäältä pölyssä mutta tyytyväisenä päivän antiin saavuimme hotellille ja ah että tuntui suihku mukavalta!! 

 

Suihkujen jälkeen lähdimme kaupungin keskustaan syömään ja etsimään Idalle olkapäihin vaatetta. Kävimme syömässä paistettua riisiä ja noodeleita paikallisessa ravintolassa. Ruokailun jälkeen palkkasimme tuktuk-kuskin viemään meidät Kataragamaan katsomaan evening pujaa eli hindujen ja budhien uskonnollista juhlaa. Saman temppelin alueella yhdistyy useamman eri uskontokunnan seremoniat, joita pidetään joka aamu ja ilta paitsi lauantai aamuisin. Ihmiset kantoivat sinne ruokaa siunattavaksi ja nauttivat iltapalan temppelialueella. Mekin saimme osan erään perheen lautasesta, kun he huomasivat ettei meillä ollut omia hedelmiä... Temppelialueella oli myös tanssiryhmä joka tanssi torvensoittajan tahdissa. Musiikki oli aivan kuin jazzia:) Tunnelma temppelialueella oli muutenkin suitsukkeineen ja kuorolauluineen melko psykedeelinen.

Meidän tuktuk-kuskimme oli mukana koko ajan ja kun lähdimme paluumatkalle hän kysyi, jos haluaisimme tulla hänen veljensä kotiin teelle. Menimme teelle ja meille tarjoiltiin keksejä ja banaaneja. Kuski kertoi myös, että heidän äitinsä oli meinannut järjestää meille illallisen. Onneksi ei kuitenkaan järjestänyt, koska olimme niin täysiä vielä illallisesta. On nää aika erilaisia ihmisiä kun me suomalaiset! Aika harvoin on taksikuski lauantai-iltana pyytänyt kesken matkan kotiin kahville ja pullalle! :) Täytyisi vaan oppia uskomaan, että ihmiset saattavat joskus tarkoittaa pyyteettömästi hyvää silkasta mielenkiinnosta. 

Palasimme hotellille noin yhdeksän aikaan illalla ja painuimme suoraan petiin. Kaikilta lähti taju heti silmien ummistamisen jälkeen. Lisää safarista ja reissusta löydät: iiituskan.blogspot.com ja karoliinasrilankassa.blogspot.com

Viimeinen päivä synnärillä ja viikonlopun viettoon!

Aloitetaan tämä blogipäivitys pienellä kevennyksellä. Maksoin sitten bussimatkan kerjäläisen käteen, koska luulin sitä rahastajaksi. Odottelin lippua ja eihän sitä tietenkään sitten tullut... Maksoin sitten uudestaan oikealle rahastajalle. Matkustaminen avartaa ja aina oppii jotain uutta.

Kävimme Idan kanssa töissä viemässä hoitajille kakun ja hyvästelemässä osaston ihmiset. Lähdimme perjantain kunniaksi töistä hieman aikaisemmin ja suuntasimme 11.30 junalla Mataraan ja sieltä eteenpäin Tissamaharaan. Tissamahara sijaitsee saaren kaakkoisosassa ja sen vieressä on Sri Lankan suurin luonnonpuisto. Puistosta 1/5 on avoinna turisteille ja loput pidetään suljettuna suurelta yleisöltä. Olimme laskeneet hätäisesti, että matka kestäisi noin neljä tuntia. Vähän tämä ylittyi... Heti kuuden tunnin jälkeen olimme perillä kohteessa.  Enää ei tunnu kahden tunnin mökkimatkat missään:) Huomenna lähdetään koko päivän safarille etsimään kadonnutta leopardia. Laitan huomenna uuden postauksen kuvien kera, edellyttäen että verkkoa riittää. Huomiseen.
Matti

Synnytysosastoharjoittelu ja Sri Lankan terveydenhuolto

Sri Lankassa terveydenhuoltopalvelut ovat täysin ilmaisia ja avoinna kaikille. Alan ammattilaiset ovat ylpeitä tekemästään työstä riippumatta pienistä resursseista. Varsinkin äitiyshuollosta ja synnytyssairaala toiminnoista ollaan erittäin ylpeitä.  Lapsi- ja äitikuolleisuus on todella pieni Sri Lankassa. Koulutussysteemi tukee myös sitä, että kaikkien on mahdollista hankkia koulutus. Jos ymmärsin oikein ovat myös koulut ilmaisia. 

Sairaalaharjoittelumme alkoi keskiviikkona 8.1. kahden viikon synnytysosastoharjoittelulla. Harjoittelu tapahtuu samaisessa Nagodan sairaalassa, jossa meidän kanssamme samassa koulussa opiskeleva Karoliina on ollut jo 2,5 kuukautta. Sairaalassa on kaksi synnytysosastoa, jotka sijaitsevat samassa osassa sairaalaa. Onneksemme Karoliina oli ensimmäisen viikon samalla osastolla meidän kanssamme. Sri Lankan sairaalajärjestelmä on erittäin hierarkinen ja jopa enemmän kuin Suomessa. Osastoilla on lääkärit, hoitajat, sairaala-apulaiset ym. samalla tavalla kuin Suomessakin, mutta hierarkia on kova. Esim. pääkonsultantin eli ylilääkärin tullessa huoneeseen kaikki nousevat seisomaan. Arki sairaalassa pyörii suunnilleen samalla rungolla kuin Suomessakin vaikka eroavaisuuksia asioiden tekemisessä on paljon. Sairaala ei tarjoa esim. ruokaa kaikille potilaille vaan omaisten on pidettävä huoli omistaan. Tämä näkyy hyvin vierailutunnin aikana, jolloin osasto on niin täynnä potilaitten omaisia ettei tahdo sekaan sopia. Myöskään lakanan vaihtoa on turha odottaa päivittäin tai edes viikottain. Lääkekaappi on avoinna aina ja kuka vain voi huomaamatta ottaa sieltä lääkkeitä. En tiedä pidetäänkö lääkkeistä kirjaa ja jos pidetään niin minkälaista. Myös I.V. lääkkeitten käyttö on hieman erilaista. Sanat aseptinen ja omatunto ovat välillä vaikeita asioita yhdistää samaan lauseeseen.

Synnytysosastoharjoittelun päätavoitteeni oli nähdä mahdollisimman monta synnytystä näiden kahden viikon aikana. Kohtalo juotti katkeraa kalkkia heti ensimmäisenä päivänä, kun minulta evättiin pääsy synnytyssaliin. Mieshoitajat eivät kuulemma voi tulla synnytyssaliin. Vain miespuoliset lääkäriopiskelijat ja lääkärit voivat astua miehiltä muuten kiellettyyn maailmaan. Mitään muuta perustelua en saanut asialleni. Tästä suivaantuneena ja apeana yritin seurailla osaston arkea kun Karoliina ja Ida seurasivat synnytyksiä toistensa perään. Kolmen päivän purnauksen ja useiden lupien kyselyjen jälkeen sain vihdoin perjantai iltapäivällä luvan astua synnytyssaliin. Lopulta päätös oli vain yhden ihmisen takana, mutta kaikkien alempien tasojen läpikäyminen otti aikaa. Idalla ja Karoliinalla oli tähän mennessä jo kymmenen synnytystä plakkarissa, joten enköhän minäkin niitä ehdi vielä tarpeeksi nähdä. Vertailuni Suomen ja Sri Lankan synnäreitten välillä perustuu osaksi olettamuksiin, koska en ole tehnyt synnäriharjoittelua Suomessa.

Osastolla on siis kolme eri puolta. Prenatal, labourroom ja postnatal eli ei synnytystä odottavien puoli, synnytyssali ja synnyttäneitten puoli. Potilaspaikkoja on pre: 23 kpl; LR: 8kpl ja post: 10 kpl. Potilaat tulevat sairaalaan, joko sovitusti tai komplikaatioitten takia. Käsitykseni mukaan ihmiset eivät synnytä kotona, koska äitejä tarkkaillaan todella tarkasti raskausaikana ja heidät otetaan pienellä kynnyksellä sisälle sairaalaan. Äitien verenpainetta seurataan tarkasti ja äiti otetaan sisään sairaalaan  jos arvot ovat 130/90 tai enemmän. Anemiaa esiintyy myös paljon huonon ruokavalion takia.
Sektioita tehdään täällä todella paljon ja pienellä kynnyksellä. Alatiesynnytykset tehdään useimmiten suunnitellusti ja synnytys käynnistetään lääkkeellisesti. Sikiökalvot puhkaistaan lähes järjestäen. Synnytyskivuista huolehditaan harvoissa tapauksissa Petadinellä. Ilokaasua ei käytetä ja epiduraalipuudutusta käytetään vain Colombon isossa sairaalassa. Itse synnytys on tapahtumana aika kovakourainen ja äitiä ei tueta henkisesti sen aikana. Välillä tuntuu, että vauva otetaan sieltä ulos eikä sen anneta syntyä. Synnyttäneitten puolelta äidit ja lapset kotiutetaan yhden päivän jälkeen, jos komplikaatioita ei esiinny.

              Synnytyssalin varastohuone

                          Synnytyssängyt

                Juuri syntyneitten lämpökaapit

Kirjoitin tämän tekstin eilen ja en ehtinyt sitä vielä julkaisemaan. Tänään osastolle saapui uusi ylilääkäri, joka heitti hiekkaa rattaisiin. Nyt myös Idalta evättiin pääsy synnytyssaliin, koska olemme opiskelijoita ja uuden ylilääkärin mielestä meidän ei ole tarpeellista seurata synnytyksiä salissa. Mehän emme valmistu kätilön ammattiin, niin mihin sitä kokemusta synnytyksistä tarvitsee!!! Mur! Ei auttanut selittelyt tämä herra oli päätöksensä tehnyt! UGH! Olen puhunut. Nyt painun mereen viilentymään.

Ensimmäinen viikko pähkinänkuoressa.

Lähdimme Helsingistä su 5.1 aamulla klo 8 ja olimme perillä paikallista aikaa ma aamulla noin klo 4 aikaan. Lensimme Frankfurtin kautta Colomboon. Colombon lentokentältä otimme taksin Kalutaraan ja yhteistyölaitokseemme. Tulimme paikalle hieman yllättäen, koska yhteyshenkilömme odotti meitä vasta seuraavana päivänä. Yksikön päällikkö piti meille tervetuliaispowerpointsulkeiset,vaikka uni olisi saattanut maistua hieman yli vuorokauden kestäneen matkustamisen jälkeen.

Alkukoettelumuksista selvittiin ja meidän ohjaajamme oli hommannut meille majapaikan paikallisen perheen luota. Tässä majapaikassa vietimme kaksi yötä kunnes tapasimme paikallisen Francon, kenen asunnossa asumme edelleen tänäänkin.  Franco on paikallinen nuorukainen, joka on työskennellyt mm. Italiassa ja kiertänyt Euroopassa. Normaalisti en ole reissuillani luottanut oikein kehenkään, mutta nyt tein poikkeuksen. Syytä tähän en osaa selittää. Aika näyttää sen, onko Franco luottamuksen arvoinen.
Asumme nyt meren rannalla melko alkeellisessa kolmiossa, mutta takapihan näkymät korvaavat aavistuksen askeettiset olot. Uimarannalle on matkaa 300 metriä ja tänäänkin kävin kahdesti töitten jälkeen polskimassa.

Paikallinen ruoka on täällä Suomeen verrattuna erittäin edullista, mutta tuontitavarat lähes saman hintaisia, kuin Suomessakin. Eilen söimme illalliseksi tuoretta tonnikalaa vihannesten kera >> 500g/3e ja muovikassillinen erilaisia vihanneksia ja juureksia myös 3e. Tuore kokonainen ananas maksaa katukaupassa hieman alle euron. Lounaan olemme ostaneet yleensä ravintolasta mukaan sairaalalle. Lounas koostuu pääosin riisistä ja erilaisista lisukkeista. Proteiinia kuuluu todella vähän kaikkiin annoksiin, mutta chiliä sitäkin enemmän:)

 Viime viikonloppuna kävimme Hikkaduwassa, joka on pieni turistien asuttama surffarikylä Kalutarasta noin 80 km etelään. Menimme sinne junalla ja matka kesti 1,5 tuntia. Juna oli ahdettu niin täyteen ihmisiä, että jos joku liikkui vaunun toisessa päässä, niin kaikki muutkin samassa vaunussa olleet joutuivat liikkumaan. Hikkaduwassa asetuimme asumaan Hansa surf Hotelliin meren rannalle. Perjantaina annoimme sokan tipahtaa lattialle ja olimme takaisin hotellilla aamulla hieman ennen viittä. Seuraavana "aamuna" söimme hyvän aamupalan ja painuimme rannalle ottamaan aurinkoa. Päivän aikana tuli koitettua myös surffausta ensimmäistä kertaa elämässäni. Se oli hauskaa, mutta uuvuttavaa puuhaa:) Paluumatka Hikkaduwasta Kalutaraan sujuikin lokoisasti ilmastoidussa bussissa. 

Alkuviikko on taas sujunut arkirutiineja hakiessa ja tottuessa tähän uuteen, mielenkiintoiseen ja lämpimään ympäristöön. Lisäilen kuvia, kunhan saan nettiyhteyden toimimaan.
-Matti-