Toiseksi viimeinen viikko harjoittelua

Tämä viikko sairaalassa meni "ensiavussa". Sairaalassa on niin vähän laitteita, ettei paljoa hätätilannepotilaitten eteen voida tehdä. Suurin osa akuuteista tapauksista meneekin suoraan Nagodan keskussairaalaan. Ensiavun hoitaja työskentelee samaan aikaan myös terveyskeskuslääkärin vastaanoton puolella. Sairaalaan tulee todella paljon koirien puremia potilaita ja jäykkäkouristus- sekä raivotautirokotteita jaetaan päivittäin kymmeniä. Mekin ollaan päästy antamaan pistoksia niin ihon alle kuin lihakseenkin. Lisäksi olen ottanut verinäytteitä myös lapsipotilailta. Ollaan siis päästy askartelemaan muutakin kuin rokotekortteja. Sairaalan henkilökunta on ihan mahtavaa. Luulen että olen nyt löytänyt pienen palan aitoa Sri Lankaa näissä ihmisissä. Viime viikolla yksi hoitaja vaihtoi koko viikon vuorot, jotta pääsi meidän kanssa samaan aikaan töihin. Hän myös toi meille joka päivä aamiaista töihin ja perjantaina meille tarjoiltiin erilaisia hedelmiä suoraan ympärillä kasvavista puista. Oli niin mangoa, dragon hedelmää kuin pari muutakin, minkä nimiä en nyt enää muista. (liekö niillä ollutkaan englannin kielisiä nimiä) Viime viikolla kertailtiin myös EKG:n perusteita osaston hoitajien kesken. Näillä hoitajilla on todella rajatut mahdollisuudet oppia uutta, koska kirjallisuutta ei ole saatavilla. Koulussa he ovat myös menneet aika pitkälle luentojen varassa. Miten mahtaisi onnistua Kyamkissa?

Kuvia taukohuoneesta Beruwelan sairaalassa

Ensi viikko on siis viimeinen harjoitteluviikko täällä Lankassa ja kyllä se aika on vaan mennyt tosi nopeasti! Tunteet tätä paikkaa kohtaan on aika ristiriitaiset. Toisaalta on tosi kiva päästä takaisin Suomeen ja näkemään rakasta ja ystäviä ja perhettä. Toisaalta tästä on tullut jo koti ja on hieman haikeaa lähteä pois. Vastapäinen naapuri tuo meille mangoja ja me annetaan sille kanaa vaihtokaupaksi. Naapurin räksyttävät koiratkin on tulleet osaksi elämää ja välillä ihmettelee, mikä on vikana jos mikään ei hauku missään:) Risteyksessä päivystävät tuktuk-kuskit jaksaa aina moikata kun kävelee ohi ja nykyään mekin päästään paikasta toiseen paikallisella hinnalla ilman tappelua. Kaikki kauppiaat, joita kulkee ohi talon kymmeniä päivässä ovat myös jo osa arkea. Yksi myy kalaa, toinen currylehtiä, kolmas mitä milloinkin ja leipäautoa unohtamatta. En nykyään edes herää leipäauton ääneen. Myös trooppinen luonto asunnon ympärillä kuuluu arkeen. Aamulla kahvia juodessa ohi vilistävät oravat, kameleontit, kyyhkyt, kuningaskalastajat, haikarat ja iltaisin liihottavat ylisuuret hedelmälepakot. (ne on suunnilleen kanahaukan kokoisia). Meillä on Ice Agen ja Rion eläimet aina ympärillä. Ei tarvitse kauaa miettiä, mistä kyseisten piirrettyjen piirtäjät ovat saaneet innoituksensa. 

                                                       Pähkinä hukassa Ice Agen orava :)

Me tutustuttiin myös uuteen pariskuntaan. Isä on pankkiiri ja äiti pyörittää kauneushoitolaa meidän naapurissa. Heillä on kolme ihanaa lasta. Kaksi omaa ja yksi ottolapsi äidin kotikylästä. Tänään mennään ko. perheen kanssa uimaan illalla mereen. Perheen äiti on opettanut myös meille ruoanlaittoa ja Idalle Sarin pukemista. Etsin viime ja edellisviikolla myös naisellista puolta itsestäni ja kävin jalkahoidossa, manikyyrissä ja kasvohoidossa. Jalkahoitoja taidan alkaa ottamaan myös Suomessa! Oli ihan kuin olis saanu uudet jalat jalkaan hoidon jälkeen. Suosittelen kaikille! :D 

Sarin sovitusta

Deepika ja Ida

Viikonlopuksi suunniteltiin rentoilua ja shoppailureissu Colomboon. Perjantai-ilta otettiin salin jälkeen rennosti. Tehtiin varaus huippu pihviravintolaan lauantaiksi klo 19. Aamulla otettiin nokka kohti juna-asemaa ja Colomboa. Tällä kertaa me sitten missattiin juna, kun lähdettiin liian myöhään. Hyvä tuuri kulkuneuvojen kanssa taitaa olla käytetty loppuun. Onneksi se tapahtui kotikylässä. Otettiin sitten siis bussi Colomboon ja se olikin ihan hyvä vaihtoehto. 

Normi kuljetukia tien päällä. Joskus saattaa olla saman verran tukkeja samanlaisessa autossa...

Colomboon saavuttiin lounasaikaan ja käytiin mäkkärin mätöillä. Sen jälkeen suunnattiin kohti shoppailuhelvettiä. Me shoppailtiin kuuteen asti ja mukaan tarttui muutama paita ja pieni lahja omalle kullalle. 

Ravintolavaraus oli London Grill ravintolaan, joka sijaitsee viiden tähden Cinnamon Garden hotellin yhteydessä Colombon keskustassa. Me saatiin käyttää hotellin Hospitality loungea siistiytymiseen ja seiskalta oltiin pukeuduttu ja siistitty itsemme finedining asuun. Ravintola sijaitsi hotellin alimmassa kerroksessa ja siellä oli ihanan rauhallinen ja hyvä tunnelma. Kuvia ei saanut ottaa, joten meillä ei ole kuin salaa otetut kuvat jälkiruoista. Oli hienoin kattaus missä olen ollut tähän mennessä. Itse ei tarvinnut kuin pureskella ruoka. Muu tehtiin meidän puolesta. Ravintolassa oli myös pianonsoittaja, joka soitti rauhallista taustamusiikkia koko ruokailun ajan. Ruokailuvälineet vaihdettiin joka ruokalajille erikseen ja tarjoilijaa ei tarvinnut koskaan erikseen pyytää pöytään, vaan he osasivat aina lukea tilannetta. Alkuun tuli kivennäisvedet ja alkudrinkit. Idalle Pinacolada ja itselle totuttuun tapaan GT Bombay Saphiresta. (joitain asioita ei vaan kannata lähteä muuttamaan) Alkudrinkkien jälkeen tehtiin ruokatilaus ja sitten pöytään tuli juuri uunista tullutta leipää ja keittiön tervehdys. Keittiön tervehdys oli kalaa kahden kurkunviipaleen välissä. Kai sillä oli joku hieno nimikin. Hyvää se oli ja makunystyrät alkoi vaatia lisää ruokaa. Alkupalaksi minulle tuli eggs benedikt savulohi grutonkipedillä. Oli paras alkupala, mitä olen syönyt ikinä missään. Ida otti varman päälle ja tilasi Caesarsalaatin. Salaatti tehtiin pöydän vieressä ja se oli todella hyvää. Alkuruoan ja pääruoan välissä tuli limesorbetti puhdistamaan suu ennen uutta ruokalajia. Pääruoaksi tilattiin molemmat Angushärän sisäfilettä tryffelimuussilla ja höyrytetyillä kasviksilla ja tryffelibearnaisekastikkeella. Idakin otti pihvin kypsän sijasta mediumina. (ehkä painostin hieman, mutta kyllä se tykkäs) Itse ajattelin ottaa vihdoin viimein sen ruokamyrkytyksen ja tilasin pihvin totuttuun tapaan mediummiinuksena. :) Pääruoan kanssa tilattiin sommelierin suosittelema Australialainen punaviini ja oli se kyllä hyvää ja sopi todella hyvin lihan kanssa. Itse pääruoka jätti hieman toivomisen varaa. Se oli todella hyvää, mutta siinä ei ollut sitä jotain uutta, mitä etsii kun menee syömään tällaiseen paikkaan. Jälkkäriksi tilattiin suklaata eri muodoissa. Ida otti suklaapiirakan, missä oli syntinen suklaapohja, banaaninviipaleita, kermavaahtoa päällä ja lisäksi kahta erilaista kastiketta. Idan jälkiruoka oli parasta, mitä olen maistanut koskaan ikinä maistanut missään. Itse otin kolmesta komponentista kasatun jälkiruoan se sisälsi tummasta ja valkoisesta suklaasta tehtyä suklaamoussea, joka oli maustettu sherryllä, kolmen kerroksen keikauskakun ja sorbetin. Se tarjoiltiin mansikka ja suklaakastikkeen kera. Mulle tuli annoskateus, vaikka omakin oli todella hyvää. Jälkiruoan jälkeen tuli vielä erikseen ylimääräinen jälkiruoka, joka oli vaniljajäätelöä kuorrutettuna suklaalla. Se oli hämmentävä kokemus. Suklaakuori oli kylmä ja kova ja sisältö ikäänkuin katosi suuhun kun puraisit kuoren rikki. Hieno päätös upealle illalliselle! 

Hintaa illalliselle tuli 22000 rupiaa eli noin 126 euroa sisältäen juomat ruoat ja tipit henkilökunnalle. 63 euroa naamaa kohti oli erittäin kohtuullinen hinta kyseisestä kattauksesta. Paikallisille saattaisi olla kyllä hieman hankala selittää, että me laitettiin niitten 4 kuukauden vuokra yhteen illalliseen... Me oltiin kaksi tuntia jossain muualla kuin Sri Lankassa ja se oli tosi kivaa vaihtelua! 

Annoskateuden herättänyt jälkiruoka

Idan taivaallinen suklaakakku

Illallisen jälkeen oli paluu todellisuuteen. Vaihdettiin shortsit takaisin jalkaan ja suunnattiin kohti juna-asemaa ja paikallisjunalla kotiin. Kotiin saavuttiin yhdentoista jälkeen. 

Mahtava päivä ja hieno ruokailukokemus:)

Tänään taas salia ja rentoilua. Illalla sitten uimaan. -Matti-

Pala rauhaa.

Viime viikko meni Beruwelan sairaalassa samalla kaavalla. Astmapotilaita, vatsakipuisia, kuumeisia ja nuhaisia lapsia. Viime viikolla tutustuttiin myös yleiseen sairaalaan tulon syyhyn eli perheväkivaltaan. Sairaalaan otettiin sisään kaksi eri potilasta, jotka oli pahoinpidelty kotona. Toisella potilaalla ruhjeita ympäri vartaloa ja toisella hieman lievempiä vammoja. Yhdistävä tekijä näillä molemmilla oli se, että molemmat olivat menneet naimisiin teini-iällä. Kohtelu pahoinpitelyn uhreja kohtaan oli todella ala-arvoista. Potilaan kohtaaminen tällaisessa tilanteessa pitäisi olla erittäin hienovaraista, mutta täällä käytäntö on eri. Lääkäri ja hoitajat jopa nauroivat potilaan läsnäollessa asialle. Lääkärikin totesi, että katsokaa vain niin potilas on viikon sisällä takaisin samassa osoitteessa. Pahoinpitelyn uhreista tehtiin vammakartta ja ilmoitus poliisille, mutta ilmeisesti aika harvoin asia etenee siitä eteenpäin. Nainen on aika hankalassa asemassa tällaisessa tilanteessa täällä. Yhteisön tuki saattaa olla hyvin vähäistä ja yhteiskunnan tuki olematonta. Tässä asiassa olisi paljon kehitettävää.

Harjoittelun jatko tapahtuu näillä näkymin samassa sairaalassa, vaikka me juotiinkin jo sairaalan henkilökunnan kanssa läksiäiskakkuteet. 

Perjantaina oli edessä taas reissu. Tällä kertaa otettiin nokka kohti Ohiyaa, jossa sijaitsee Horton Place niminen kansallispuisto. Totuttuun tapaan matkat täällä kestää ja me lähdettiinkin töistä hieman etuajassa. Kotona pikasuihku ja yhden jälkeen bussilla kohti Panaduraa, josta otettiin jatkobussi Ratnapuraan. Ratnapura sijaitsee 70 km rannikosta sisämaahan päin ja sitä kutsutaan Sri Lankan jalokivikaupungiksi. Kuten ennenkin matka "suunniteltiin" hyvin ennen lähtöä ja tälläkin kertaa ehdittiin viimeiseen jatkobussiin kohti Haputalea. Haputalesta matka jatkui Ohiyan asemalle, jonne saavuttiin 21.20. Siitä vielä vartti tuktukilla ja oltiin perillä majapaikassa hyvissä ajoin ennen kymmentä. Reitti juna-asemalta majapaikalle Hills Restiin kulki pientä vuoristopolkua ja onneksi oli pimeää, sillä muuten olisi saattanut jännittää vielä enemmän. Kuski kuitenkin tunsi tien ja perille päästiin ehjänä. Taas yksi vajaa yhdeksän tunnin matka taitettuna. Varattiin sama kuski hakemaan meidät tänä aamuna klo 5.30

 

Ohiya sijaitsee vuoristossa ja ilmasto oli taas sen mukainen. Villapaidat ja pitkät housut kaivettiin kassista jo juna-asemalla ja silti oli kylmä. Perillä asteita oli mittarissa 12 ja kahden viikon päälle 30 asteen päivien jälkeen se tuntui aika kylmältä. Onneksi sänky oli pehmeä ja peitto paksu. Uni maittoi makoisalta pitkän päivän jälkeen.

Aamyöllä kello pärähti soimaan 4.45, ylös, ulos ja aamukahville. Aamupala otettiin mukaan matkaan. Kuski tuli hakemaan meitä lähes sovittuun aikaan ja uusi vuoristoratakyyti alkoi!

Matkaa Horton Placen puistoon ooli 13 km ja sitä taitettiin puoli tuntia. Puiston sisäänpääsymaksu yllätti meidät. 2750 rupiaa per naama eli n. 13 euroa. Tuntui aika kovalta hinnalta pelkästä luontopolusta ilman opasta! Maisemat kuitenkin korvasivat pian kirvelevän rahan kulun! Me oltiin ensimmäiset puistossa tänään ja saatiin nauttia luonnon rauhasta ennen suuremman turistivyöryn saapumista. Luontopolku alkoi keskukselta ja se oli 9 km pitkä ja se kulki niin keskellä metsää kuin aavalla vuoren lakeudellakin. Me kuljettiin niin, että päästiin ensimmäisenä Worlds Endille, joka on näköalapaikka vajaassa puolessa välissä matkaa. Maisemat oli kuin suoraan maalauksesta ja niitä yritettiin kameralla tallentaa ja pistän niitä tännekin kun päästään jonnekin missä on verkkoa...

Majapaikassa ei ole edes kännykkäverkkoa saatika nettiyhteyttä:) Worlds Endillä nautittiin ansaittu aamupala ja ihasteltiin maisemia. Aamupalan aikana sinne alkoi tulla muitakin turisteja ja lopulta siellä ei sitä luonnonrauhaa enää paljon ollutkaan. Siitä suunnattiin reittiä eteenpäin kohti Bakers Fallsia, joka on varmaan sadekaudella todella upea. Nyt kuivan kauden aikaan se ei niin hirveän näyttävä ollut.

Loppumatka polusta kiemurteli pitkin aron omaista ylänköä. Kierroksen aikana nähtiin paljon eri lintuja, niin isoja kuin pieniäkin, upean värisiä perhosia ja paljon kasveja minkä nimiä ei tiedetä:) Keskuksella käytiin katsomassa luontokeskusta, jossa oli esillä mm. norsun pääkallo, tietoa puistosta ja täytetty leopardi. Keskuksen tuktuk-kuski jo odotti meitä. Vuoristoratakyyti takaisin majatalolle ja "lämpimään" suihkuun. Iltapäivä vietettiin ihastellen maisemia ja rauhasta nauttien. Oli ihanaa olla hetki hiljaisuudessa. Kalutarassa hiljaista hetkeä ei oikeastaan ole kuin muutama tunti yöllä. Tuli ihan samanlainen fiilis kuin olisi ollut mökillä Suomessa. Illallisen jälkeen me suunnattiinkin ajoissa huoneeseen ja pitkille yöunille ihanan pehmeään sänkyyn. Aamupala tilattin puoli kasiksi ja kello soimaan kuudelta, jotta päästään ihailemaan auringonnousua.

Unta ei tarvinnut kauaa hakea ja en herännyt kertaakaan koko yönä. Kellon soidessa oli kerrankin melko virkeä olo ja ei tarvinnut repiä itseään sängystä ylös. Me istuttiin ulkona vajaa tunti ja ihasteltiin heräävää luontoa ja vuoria joihin aurinko antoi mahtavan värisävyn. Seitsemän aikaan me kömmittiin ruokailutilaan odottamaan aamupalaa. Aamupala tuli tasan 7.30 ja siihen kuului paistettu muna ja kookosroteja eli pieniä leivän tapaisia lättyjä ja kahvia. 

Aamupalan jälkeen pistettiin lenkkarit jalkaan ja kiivettiin viereiselle vuoren huipulle ihastelemaan näköalaa. Kiipeäminen kesti noin tunnin ja matkalla tuli vastaan niin teenkerääjiä, koiria, vuohia, kanoja kuin huipulla odottaneet kaksi lehmää. En tiedä kummat oli hölmistyneempiä kohtaamisesta!

Maisemat huopulta olivat taas omaa luokkaansa ja niitä ihasteltiin ennen kuin matka jatkui takaisin alas majatalolle. Majatalolla otettiin taas "lämpimät" suihkutja juotiin kahvit ennen kuin meidän kyyti tuli noutamaan juna-asemalle. Juna-asemalla meille jäi vielä aikaa juoda teet pikkupuodissa ennen junan saapumista. Me oltiin varattu paikat etukäteen netistä ilmastoidussa ykkösluokan maisemavaunussa. Junan reitti kulki läpi vuoriston Ohiyasta Colomboon. Reitti on rankattu yhdeksi maailman kauneimmista junareiteistä ja niin se todellakin oli! Maisemia ei voi sanoin kuvata. Nopeaahan tämä matkanteko ei taas ollut, mutta siihen oltiin varauduttu.

 

Matkan aikana nähtiin putouksia siltoja erikorkuisia vuoria ja yksi suurehko metsäpalo, jonka läpi juna vaan puksuttu ilman sen kummempia kommelluksia. Colomboon juna saapui yllättäen lähes aikataulussa. Colombosta me otettiin taas paikallisjuna Kalutaraan ja kotiin. Kotona oltiin yhdentoista aikaan ja viikonloppu oli paketissa. Nukkumaan ja aamulla uuden viikon aloitus 5.30. Tällainen pala rauhaa meidän elämästä.

-Matti-

Päivitys pysähtyneen ajan maailmasta/ kesken jäänyt tarina 9 päivän takaa

Nyt on kulunut 10 päivää siitä kun saatiin porttikielto sairaalaan. Ensi viikon alkuun pitäisi vielä odottaa ennen kuin saadaan lisää tietoa ja pystytään tekemään suunnitelmia loppuharjoittelusta. Me odotellaan edelleen uutta sopimusta Terveysministeriöltä. 

Tää harjoittelun pätkä on siis kulunut lomailun merkeissä. Idan kaverit Tiia ja Vilma tulivat tänne viime viikon perjantaina. Viikonloppu vietettiin Kalutarassa ja maanantaina käytiin selvittelemässä koululla asioita. Maanantai-iltana meillä oli ohjelmassa Francon pojan synttärit. Oli kyllä hienoimmat viisivuotissynttärit, missä olen ollut mukana! Ne järjestettiin meidän entisellä asunnolla ja paikalla oli DJ ja PALJON ruokaa. Juhlat alkoivat kakun leikkaamisella ja ensimmäisen palan synttärisankari syötti tärkeimmille vieraille kädestä. Toisen syöttäminen kädestä on täällä kunnianosoitus. Alkupaloiksi jokaiseen pöytään tuotiin kokonainen kala, katkarapuja, friteerattua kanaa ja friteerattua nautaa. Kokkina siellä oli viereisen Avani hotellin keittiömestari. "Alkupalojen" jälkeen oli vielä tarjolla riisiä ja erilaisia curryja. Aikuisille oli myös alkoholitarjoilu. Me oltiin ihan ähkyjä jo pelkistä alkuruoista, mutta maistettiin vielä pääruokiakin. Oli yksi parhaista kattauksista tän matkan aikana! Juhlissa naiset istuivat yhdessä pöydässä, miehet toisessa ja turistit kolmannessa. Lapsivieraat ja naiset lähtivät juhlista ensimmäisinä ja ilta jatkui tanssin ja juoman merkeissä. Tanssia jatkui puolille öille ja sen jälkeen me painuttiin hyvin ansaituille unille.

Seuraavana aamuna me otettiin vastaan ohut olo ja aamujuna etelään määränpäänä Mirissa. Aamujuna lähti kahdeksalta ja Mirissaan saavuttiin puolen päivän maissa. Me otettiin majoitus rannalta upealla näköalalla. Oli tän reissun kallein hotelli, mutta se katkaisi stressiputken kivasti ja arjen ongelmat unohtuivat hetkeksi kokonaan. Me vietettiin päivä lojuen rannalla ja uiden. Iltapäivällä Franco soitti ja kertoi, että oli tulossa myös Mirissaan käymään. Ilta meni rentoilun ja syömisen parissa. Seuraavalle päivälle varattiin valaittenkatselumatka. 

Aamulla oli sitten taas paluu aikaisiin herätyksiin. Kello soi ennen kuutta ja puoli seitsemältä lähdettiin valasjahtiin. Rannalta oli kuljetus satamaan. Satamassa meitä odotti 30 paikkainen moottorivene johon sitten ahtauduttiin. Me saatiin parhaat paikat, vaikka saavuttiin paikalle viimeisenä. Me päästiin veneen kattotasolle, josta näki hyvin pitkälle. Oli ihanaa päästä merelle pitkästä aikaa! Matka merelle kesti vajaan tunnin ja melko pian ulapalle pääsyn jälkeen me nähtiin parvi delfiineitä. Noin puolen tunnin jälkeen näkyi ensimmäinen pienempi valas, jota jahdattiin taas hieman niin kuin leopardia Yalassa. Myöhemmin nähtiin vielä kaksi sinivalasta. Ne oli kyllä aika mahtavan näköisiä vaikka ei ihan viereen päästykään. Valasretken jälkeen oli vuorossa hotellin vaihto ja takaisin biitsille.

Iltapäivällä kävin snorklaamassa tunnin verran Mirissan rantaa. Koralleja ei ole paljon täällä, mutta näin kuitenkin paljon eri kaloja. Rantailusta ja uimisesta oli loppupäivä tehty. 

Seuraavana päivänä me otettiin kaksi eri määränpäätä. Tytöt lähti pohjoiseen kohti Hikkaduwaa ja mä otin suunnaksi Tangallen, joka on rauhallinen kalastajakylä saaren eteläosassa puolentoista tunnin bussimatkan päässä Mirissasta. Bussiasemalta otin jalkakyydin rantaa kohti ja tulevaa tuntematonta majapaikkaa kohti. Kahden epäonnisen kyselyn jälkeen löysin pienen majatalon, jota pyöritti perhe, johon kuului raskaana oleva äiti, isä ja perheen 3 lasta. Majapaikka maksoi noin kuusi euroa yöltä, johon kuului loppujen lopuksi myös ruoat. Hostellilla oli neljä ranskalaista ja yksi Itävaltalainen vieras. Heti illalliselle istuuduttuani tutustuin ranskalaisiin, joista kaksi asui Indonesiassa. Indonesian pariskunnalla on sukellusliike ja toinen oli vapaasukelluskouluttaja, joten juttua riitti. Kävi ilmi että pariskunta oli menossa katsomaan merikilpikonnien pesintää ja he pyysivät mut mukaan. Sain toiselta ranskalaiselta pariskunnalta skootterin lainaksi ja niin sitä taas mentiin. Me nähtiin kolme kilpparia pesintäpuuhissa. Oon nähnyt noita otuksia useat kerrat meressä, mutta nyt ensimmäistä kertaa maalla. Oli aika seisauttava retki. Kirkas tähtitaivas, kohiseva hiekkaranta ja täysi pimeys. 

Me palattiin majatalolle ennen kahtatoista ja siellä oli isäntä laittanut bileet pystyyn. Pöytä notkui ruokaa ja tyhjiä arrakkipulloja. Tilasin oluen ja nautin pöydän antimista. Siinä sitten höpöteltiin, syötiin ja juotiin johonkin kahteen saakka. Hauskan illan jälkeen päätin jäädä majataloon vielä seuraavaksikin päiväksi. (seuraava päivä jatkui sunnuntaihin saakka) Lauantai-iltana minut ja toinen paikan vieras kutsuttiin uuden ravintolan avajaisiin. Niistä avajaisista opin etten mene enää ikinä Sri Lankalaisten bileisiin. Siinä se tarina lyhyesti ja ytimekkäästi.

Sunnuntaina oli taas edessä aina niin ihana bussimatka kotiin. Sain myös puhelun meidän paikalliselta ohjaajalta. Meille oli järjestetty uusi sairaala ja maanantaina piti mennä NIHSille käymään ja sopimaan asiasta. Otin bussin Tangallesta Hikkaduwaan ja poimin Idan kyytiin matkalta. Hikassa käytiin syömässä superhyvät burgerit. Lähdin aamulla yhdentoista aikaan ja kotona olin loppujen lopuksi noin kymmenen aikaan illalla. Suihku ja unta palloon.

Maanantaina mentiin tapaamaan sitten NIHSin varajohtajaa. Meille ei ollut vieläkään saapunut uutta sopimusta ministeriöltä.(jos sitä nyt ikinä sitten tuleekaan) Meidät passitettiin tiistaina paikallissairaalaan Beruwelaan. Uusi sairaala ja uudet kujeet alkoi siitä sitten taas.

Beruwelan sairaala on pieni paikallissairaala, jossa resurssit ovat todella pienet ja esim. IV-lääkkeitä on todella rajoitetusti defibrillaattorista tai monitoreista puhumattakaan. Viikko meni taas opetellessa uuteen sairaalaan ja viikonloppu koitti taas nopeasti.

Viikonloppuna me otettiin nokka kohti Colomboa ja sitä kautta Kalpitiyaa. Me tavattiin Tia ja Vilma vielä Colombossa ja käytiin syömässä TG Fridaysissä. Taas niin kuin aina muulloinkin me suunniteltiin reissu viimeiseen pisteeseen saakka valmiiksi. Colombon juna-asemalla saatiin todeta, että pohjoiseen päin meneviä junia ei enää ollut. Siitä sitten bussia metsästämään. Bussiasemalla sama tarina. Viimeinen Kalpitiyan bussi oli mennyt puoli tuntia aikaisemmin. Hetken pään raapimisen ja kartan tutkimisen jälkeen otettiin bussi joka meni lähelle Kalpitiyaa ja toivottiin, että sieltä pääsisi eteenpäin jollain keinolla. Meillä ei ollut myöskään täyttä varmuutta oliko varattu majapaikka saanut meidän sähköpostin. Oli siis pari muuttuvaa tekijää:) Kaikki meni hyvin lopulta ja heti 8,5 tunnin matkustamisen jälkeen oltiin perillä ja majapaikassa oli meille huone varattuna. Uni ilmastoidussa huoneessa maistui makealta! 

Seuraavana päivänä otettiin nokka kohti Kite Surfing Lankaa ja beachiä. Jos menisin uudestaan Kalpitiyaan, ottaisin täyden palvelun paketin kyseiseltä firmalta. Vaikka me nukuttiin muualla niin me vietettiin la ja su päivät kyseisen keskuksen tiloissa riippumatoissa keinuen ja meloen merellä keskuksen kajakeilla ilmaiseksi. Ruoat olivat parhaita, mitä ollaan tällä reissulla saatu. Sunnuntaipäiväksi varattiin delfiinien katselureissu. Aamulla taas kello soimaan kuudelta ja keskusta kohti. Aamupala keskuksella ja nokka kohti merta. Reissu oli järjestetty pienillä veneillä joihin mahtui kuusi + kaksi kuskia. Puolen tunnin ajamisen jälkeen näimme ensimmäiset delfiinit ja sitten niitä riittikin. En ole koskaan missään nähnyt yhtä monta delfiiniä samassa paikassa. Parvessa oli varmasti päälle tuhat yksilöä ja päästiin näkemään niitä aivan veneen vieressä lukemattomia. Se oli ainutkertainen kokemus! 

Delfiinien tsekkailun jälkeen mentiin vielä snorklaamaan Bar reefille. Itse riutta oli hieno ja kalojakin melko mukavasti. Surullinen puoli oli siinä, miten retket oli järjestetty. Ihmisiä ei tiedotettu eikä briiffattu mitenkään ennen snorklausta. Näin ihmisiä seisomassa korallien päällä ja kuolleita/ katkenneita koralleja oli paljon. Muutaman vuoden päästä samalla meiningillä siellä ei ole mitään katsottavaa. Snorklaus oli kuitenkin hieno piste I:n päälle ja Idakin oli aivan haltioissaan kaikesta pinnan alaisesta elämästä.

Retken jälkeen oli lounas ja sitten ruvettiinkin siirtymään kohti Kalutaraa. Takaisin päin matka ei taittunut paljoakaan nopeammin kuin tulomatka... Kotona oltiin kymmenen maissa. Unta palloon ja "virkeänä" aamulla 5.30 ylös ja töihin. Tää alkuviikko on kulunut sairaalalla lähinnä lastenosastolla ja tänään vietiin sinne leluja, kyniä, värityskirjoja ja lehtiöita lapsille. ETUn osastonhoitajalle ostettiin pahvia uusia rokotuskortteja varten. Hän oli edelliset ostanut omilla rahoillaan, koska sairaalalla ei ole varoja.

Tämä ja ehkä vielä ensi viikko Beruwelassa ja sen jälkeen tehdään taas uusia suunnitelmia.

Kalutara kiittää ja kuittaa! 

Odotellaan

Sopimusasiat Suomen ja Sri Lankan ja Nagodan sairaalan välillä eivät ole kunnossa. Lisää tietoa saadaan viikon sisällä. Loma jatkuu harjoittelu ei!

-Matti-

On viikonloppu täällä taas!

Tää viikko jäi sitten aika lyhyeksi töitten puolesta. Keskiviikkoon saakka viikko sujui ihan normaalisti ja töissä oli sopivasti kiirettä ja päästiin tekemään asioita mukavasti. Keskiviikkona kahdentoista nurkilla meidän osastonhoitaja käski meidät käymään sairaalan johtajan puheilla. Mietittiin siinä Idan kanssa, että mitäköhän asiaa sillä mahtaa olla. 

Eipä sitten osannu odottaa tällaistakaan... Johtaja ilmoitti meille, että sairaalan ylilääkärit ovat yhdessä päättäneet ettei sairaala ota enää vastaan ulkomaalaisia harjoittelijoita ja että me emme saa enää jatkaa harjoittelua sairaalassa. 

Sen jälkeen otettiin sitten puhelu meidän paikalliselle ohjaajalle, joka alkoi selvittää asiaa ja lähetettiin Anna-Maijalle viestiä tapahtuneesta. Meidän paikallinen ohjaaja kertoi meille, että luvat sairaalan, paikallisen terveydenhoitokoulun ja terveysministeriön välillä eivät ole kunnossa. Asiaan saadaan kuulemma selvyyttä seuraavan viikon maanantaina. En kyllä ihan henkeä pidätä, että asia selviää siihen mennessä. Huomenna on täällä taas Poya-päivä eli kaikki virastot ja toimistot ovat kiinni. Hieman on myös sellainen olo, että meille ei kerrota ihan kaikkea. 

Asian valoisa puoli on siinä, että nyt on hieman aikaa hengähtää, mutta ei tunnu aivan lomalta silti tällä hetkellä! Huomenna mennään käymään Panaduraan eli n. 30 km täältä pohjoiseen. Siellä pitäisi olla hyvä räätäli ja muitakin vaatekauppoja ja putiikkeja. Illalla olisi sitten Francon synttärit ja rantaelämää. 

Täytyy yrittää pitää motto mielessä.

Tomorrow is a fine day:)

Tehon loppuviikko

Keskiviikkona ehdittiin siis vielä töihin kun ei kaikkia papereita ollut vielä saatavilla. Aamulla ensimmäiseksi nähtiin, että pikkupotilas oli hereillä ja söi äidin tissiä. Tuli aika hieno fiilis heti aamusta. Lopullinen diagnoosi millä lapsi lähti ICU:sta lastenosastolle oli kuumekouristus. EEG:tä ei nyt sitten ainakaan tehoaikana otettu.Hän siirtyi lastenosastolle jatkohoitoon.

Keskiviikkona oli osastolle tullut taas yksi epäilty leptospiroosipotilas ja makeaan veteen hukkunut potilas. Guillain Barrén syndroomapotilas oli ennallaan vakaassa tilassa. Meidän päivä meni aika pitkälti byrokratian hammasrattaiden pyörittelyyn, kun yritettiin saada vierailulupaa Lions Clubin lääkärille. Loppujen lopuksi sitä lupaa ei sitten saatu, koska näin suuri asiahan vaatii luvan paikalliselta sosiaali- ja terveysministeriöltä! Loppujen lopuksi me jouduttiin vielä lähtemään hieman ajoissa, koska meidän piti hakea suosituskirje meidän ohjaajalta. Olisi ollut kiva perehtyä hukkuneen potilaan hoitoon muullakin tasolla kuin sillä että näimme kun budhalaiset munkit kävivät rukoilemassa potilaan sängyn vieressä. En usko että onnistuisi ihan Suomen teho-osastolla. Hukkunut potilas oli siirretty osastolle kun palasimme perjantaina töihin. 

Perjantaina osastolla oli taas aikamoinen hälinä ja puolikas päivä kului nopeasti. Yksi sydänpotilas, leptospiroosipotilas, Guillain Barré ja uutena tuttavuutena LSE-potilas. LSE eli systeeminen lupus eryhthematosys. Suomeksi yleistynyt punahukka on sidekudossairaus ja johtuu autoimmuunireaktiosta. SLE aiheuttaa monen laisia oireita, mutta tämä tapaus oli teholla sydänlihastulehduksen takia. Lisää voi taas lukea http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00696 

Ensi viikolla alkaa sitten siis viimeinen tehoviikko ja me yritetään päästä vauvateholle yhdeksi päiväksi. Saa nähdä miten se onnistuu. Maanantaina me onneksi nähdään meidän ohjaajaa ja suunnitellaan loppuharjoittelun aikataulua vähän uusiksi. Jos saataisiin pidennetyn päivän tekemisellä hieman lisää reissailuaikaa. 

Viisumeista ja viikonlopusta!

Kirjoitettu 08.02.2014

Keskiviikkonahan meidän siis piti mennä Colomboon uusimaan viisumeja... Puhuttiin töissä hoitajille ja kyseltiin millä kannattaa kulkea Colomboon ja missä pysäkillä hypätä pois jne. Kävikin sitten niin näppärästi, että kävi ilmi, että yhden hoitajan mies työskentelee juuri kyseisessä virastossa. Avuliaana hoitaja tietenkin soitti miehelleen ja kysyi apua, jotta meidän viisumin hankinta olisi mahdollisimman vaivatonta. Hoitaja ei vaan tiennyt, että me oltiin maassa turistiviisumilla... Toinen ongelma mikä kohdattiin asiasta keskusteltaessa oli se, että olemme maassa yli kolme kuukautta. Hoitajan mies soitteli muutaman puhelun ja selvitti asiaa.  Kävi ilmi että meidän tarvitsi saada virallinen suosituskirje meidän instituutioltamme siitä, että olemme tekemässä harjoittelua täällä. Otin siis soiton meidän ohjaajalle ja pyysin kyseistä paperia. Paperi saatiin järjestymään keskiviikkoillaksi. Kuten aina olimme nytkin hyvissä ajoin liikkeellä ja meidän viisumit menivät siis vanhaksi keskiviikkona. Torstaiaamuna lähdettiin sitten kello kuuden junalla kirjeiden ja passien kanssa kohti Colomboa. Asemalta otettiin tuktuki passivirastolle ja soitettiin hoitajan miehelle. Siitä eteenpäin homma rullasi todella hienosti. Oli kiva olla kerrankin se kenen asiat hoidettiin ennen muita ja itse ei tarvinnut jonottaa mihinkään. Odottaessa kyllä ehdittiin miettiä, että saadaanko me paluuliput Suomeen käteen kun virkailija tulee takaisin passien kanssa. Onneksi ne ymmärtää täällä, että turistit tuo rahaa maahan... Meitä kyllä sanottiin, että meidän olisi pitänyt tulla maahan business-viisumilla ja että ei turistiviisumilla saa tehdä töitä.

Kaksi asiaa jäi tästä opetuksena taas käteen: 

Nro1 jos matkustat maahan turistiviisumilla tekemään harjoittelua älä puhu viisumiasioista kenellekään.

Nro2 jos matkustat Sri Lankaan yli kolmeksi kuukaudeksi valmistaudu maksamaan kolmen kuukauden ylittävältä osalta reilusti. Meidän viisumit maksoi 20000 rupiaa eli noin120 euroa. 

Viisumin saamiseen meni siis rutkasti vähemmän aikaa, mitä olimme odottaneet ja olimme vapaita jo yhdeksän jälkeen. Loppupäivä vietettiin kierrellen kauppoja ja käytiin myös Sri Lankan Kansallismuseossa.

Ensi kevään Crocs-mallistoa

Nyt me ollaan nähty Budha edestä ja takaa, ja myös kun se istuu ja makaa. Ihan vierailun arvoinen paikka, vaikka ei nyt ihan mikään British National Museum olekaan. Opiskelijalippu maksoi noin 0,75e.

Vaatekauppoja kierreltiin myös ja mukaan tarttui kivat puuvillahousut ja vyö vähän reilulla kympillä. Syömässä me käytiin kunnon turistien tapaan KFC:ssä. Nyt on sekin mieliteko tyydytetty tämän reissun osalta ja voi syödä taas hyvillä mielin riisiä ja curryä. Ilta päätettiin katselemalla auringonlaskua hotelli Kingsburyn kattoterassilta ja samalla otettiin yksi Margarita tai kaksi pois;) 

Perjantaina ylösnouseminen kellon soidessa oli lähes ylitsepääsemättömän vaikeaa, mutta aamukahvin voimalla kaikki on mahdollista. Töissä tehtiin taas vain puolikas päivä, koska meille oli sovittu viikonloppureissu Sigiriyaan ja Nuwara Eliaan. Me lähdettiin yhdentoista nurkilla kotia kohti ja pakkaamaan. Yhden jäljestä Franco tuli tyttöystävänsä ja kuskin kanssa hakemaan meitä ja matka kohti Dambullaa alkoi. Dambulla sijaitsee siis melko keskellä Sri Lankaa ja sieltä on matkaa Unescon maailmanperintökohde Sigiriyaan noin 15 kilometriä. Me tehtiin oikea ratkaisu kun päädyttiin vuokraamaan auto. Tämän viikon jälkeen ruuhkajunat ja ruuhkabussit ei olisi houkuttaneet yhtään. Nyt sai vain nauttia maisemista ja levätä. Matkalla pysähdyttiin pariin otteeseen ja toisella pysähdyspaikalla me nähtiin ananaspuska, pippuripuu, kahvipuu, avocadopuu ja kameleontti. Vessahädästäkään ei tarvinnut tällä reissulla kärsiä. 

Alunperin viiden tunnin matka venähtikin seitsemään ja me oltiin perillä Dambullassa puoli yhdeksän nurkilla. Hotellin etsintä oli vielä edessä ja illallinen. Täällä keskimaassa lämpötila on paljon alhaisempi kuin rannikolla ja ensimmäistä kertaa kuukauteen tuli ihan viileä. Kylmällähän siis tarkoitan 20 astetta. Yöpuulle päästiin joskus ennen yhtätoista ja kyllä uni maittoikin hyvältä. 

Tänä aamuna lähdettiin liikkeelle seitsemän aikaan ja ulos tullessa hengitys höyrysi. Matka Autolla Sigiriya-vuoren juurelle kesti noin 15minuuttia. Itse vuori on vanhan tulivuoren jäännös. 370 metriä korkean kiven päällä on ollut temppeli . Puolessa välissä rinnettä on jäännökset kiveen hakatuista leijonan tassuista. Aikanaan kulku temppeliin on mennyt leijonan kidasta sisään. Sigiriyan temppelialue on julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1982. Puolessa välissä nousua on myös kalliomaalauksia ja ns. peiliseinä. Nousu vuoren päälle oli mukava treeni. Ei tarvitse haikailla salille tänään! Aivan mahtava paikka ja mahtavat maisemat. Mieleen tuli pakostakin entisaikojen tutkimusmatkailijat, jotka ovat löytäneet kyseisen paikan. On mahtanut olla aika huikea fiilis ekan kerran tuolla ollessaan. Kiipeäminen ylös ei ollut pelkkää juhlaa! Pieni korkeanpaikan kammo muistutti olemassaolostaan pariin otteeseen. Uskaltauduin kuitenkin vielä kalliolta alaskin niin kaikki meni sen puolesta hyvin. :) ihan mahtava paikka ja ehdottomasti käymisen arvoinen jos täällä päin reissaa. 

Sigiriyan jälkeen otettiin uudestaan nokka kohti Dambullaa ja siellä sijaitsevaa luolatemppeliä. Sinne matka taittui yllätys yllätys portaita pitkin. Tällä kertaa niitä ei ollut kuin 15 minuutin ajaksi. Ylhäällä vuoren rinteellä on kiveen louhittu temppeli. Emme nähneet sitä, koska emme tajunneet ostaa mäen alta pääsylippuja. Ne tarkistettiin mäen päällä. Kenelläkään meistä ei riittänyt enää virtaa toiseen nousuu, joten se jäi nyt näkemättä.

Nyt ollaan matkalla Nuwara Eliaan ja yöksi paikkaan nimeltään Ella. Huomenna on tarkoitus käydä vesiputouksilla ja mennä laskemaan koskea kumiveneellä. 

Kirjoitettu 09.02.2014

Matkalla käytiin vielä tutustumassa teetehtaaseen. Oli ihan mielenkiintoista nähdä miten sitä valmistetaan. Ostin maistelujen jälkeen myös tukkupaketin teetä kotiin lähetettäväksi. Vuoren rinteet on siis täällä joka paikass ihan täynnä teepuskia ja se on ilmeisesti tämän alueen päävientituote niin ulkomaille kuin maan sisällekin. Ilmasto muuttui aika paljon sitä mukaan, kun kiivettiin ylöspäin ja Nuwara Eliyassa oli jo suomalaiseenkin tasoon nähden viileää. Illalla lämpötila laski noin kymmeneen asteeseen. Me jäätiin yöksi Nuwara Eliyaan, koska kello oli jo aika paljon sinne saavuttaessa. Ellan reissu jää nyt seuraavaan kertaan. Nuwara Eliya on alunperin englantilaisten siirtomaalaisten ajoittain asuttama paikka ja vaikutteet siitä näkyvät edelleen rakennuksissa. Sitä kutsutaankin "little Englandiksi". Vessassa oli aamulla myös yhtä kylmä kuin aidossa englantilaisessa vessassa. Onneksi lämmin suihkuvesi ei ole ylellisyys vaan se löytyy lähes joka hotellista. 

Tänä aamuna syötiin hyvä englantilainen aamupala ja juotiin kahvit ennen lähtöä kaupungille. Käytiin tutustumassa Victoria parkiin, mitä oli kehuttu yhdeksi kauneimmista koko aasiassa. Puisto ei ollut mitenkään hirveän ihmeellinen johtuen vuodenajasta. Parhaimmillaan nämä paikat ovat maaliskuusta eteenpäin. Koko tämä vuoristoalue on aivan mahtavan hienoa ja maisemat ovat uskomattomia. Tänne täytyy tulla uudestaan paremmalla ajalla. 

Kaupunkikierroksen jälkeen lähdettiin ajamaan kohti Kitulgalaa ja koskenlaskua! JEE!! 

Me pysähdyttiin tässä matkalla myös putouksilla ja käytiin uimassa kylmässä vedessä. Nyt on kuiva kausi ja vettä ei ollut putouksilla paljoa, mutta oli ne silti aika vaikuttavat! 

Evoluutio

Kitulgalaa ennen käytiin syömässä taas riisiä ja curryä. Tällä kertaa taas hiukan erilaista ja tosi maittavaa. Tytöt söi kanasalaattia ja kaikille ostettiin jälkkäriksi suklaata. Lounaan jälkeen suunnattiin koskenlaskua kohti. Mulla oli suuret kuohut ja isot kosket mielikuvina. Toisin kävi, koska vettä on tähän aikaan todella vähän. 2-3. luokan kosket ei tuntuneet oikein miltään. Maisemat korvasi kyllä paljon. Oli tosi hienoa lipua keskellä sademetsää jokea pitkin ja kuunnella viidakon ääniä. Apinat tappeli jossain kaukana, sirkat sirittivät ja linnut huutelivat harvakseltaan kutsuhuutoja. Me uitiin myös jokea pitkin ehkä noin kilometri. Tänne tarvitsee päästä uudestaan pidemmälle reissulle ja korkeamman veden aikaan! Äsken tehtiin viimeinen kottu-, gingerbeer-, hedelmämehutankkaus ja nyt lasketellaan kohti Kalutaraa ja omaa kotia. On siunaantunut tälle viikonlopulle ajotunteja aika paljon ja kilometrejäkin mukavasti. Kun päästään kotiin niin takana olis n. 600 km ja ajotunteja n. 17h. Täällä ei taitu toi matkanteko ihan samalla tavalla kuin Suomessa.:) Väsynyt, mutta onnellinen matkaaja kuittaa ja kiittää. 

-Matti-

3. viikon alku teho-osastolla ja iltavuoro

Sovittiin siis viime viikolla, että mennään maanantaina iltavuoroon. Työpäivä alkoikin sitten vaihteen vuoksi kello 13. Aamulla ehdittiin tekemään 1.5 tunnin salitreeni ja syötiin lounasta kotona. Lounaan jälkeen skootterilla töihin. Ah tätä ihanuutta kun ei tarvitse kävellä eikä ahtautua täpötäyteen bussiin hikoilemaan. On mukavaa vaihtelua, että hiki tulee vasta töissä eiä matkalla sinne. Teho-osastolla on ilmastointi, joten taukohuonetta lukuunottamatta siellä on mukava olla lämmön puolesta.

Kun me päästiin sairaalalle ja ICUhun asti, niin koko henkilökunta ja kaksi potilasta oli meitä ulkona käytävällä vastassa. Kävi ilmi, että sisällä huollettiin happilinjastoja ja siitä syystä koko osasto oli tyhjennetty. Hoitajat ja lääkärit ihmetteli ja kummasteli, kun tulin töihin shortseissa ja teepaidassa sairaalavaatteitten sijaan. Kaikki kyselivät why casual?
 

Sisällä osastolla huoltomiehet huoltivat linjastoa ja oli aika villin näköistä puuhaa. Odotin koska happi saa kipinän ja koko sairaala lentää ilmaan. Näin ei nyt kuitenkaan käynyt. Alkaa tuntua siltä että mun kymmenestä elämästä ei oo enää hirveen monta jäljellä.;) Käytiin tosiaan vaihtamassa vaatteet ja sitten takaisin ulos osastolta. Toinen potilaista oli ollut kiinni hengityskoneessa ja nyt hengityksestä huolehdittiin ambun kanssa. Kun tulin ulos hoitaja viittilöi minut heti hoitamaan hengitystä ja siinä sitä sitten harjoiteltiin ekaa kertaa elävällä ihmisellä. Osastolla ei siis ole kannettavaa hengityskonetta ja kaikki siirrot, myös Colomboon tehdään ambun varassa lisähapella. Saatiin siis Idan kanssa hyvää harjoitusta ambun käytöstä. Potilas oli sen varassa vielä noin tunnin siitä kun me tultiin töihin. Sisällä osastolla ehdimme perehtyä potilaan vaivaan ja kävi ilmi, että hänellä on polyradikuliitti (Guillain-Barrén oireyhtymä). Se on autoimmuunisairaus, joka voi olla seurausta mm. hengitystie-infektiosta, HIV:stä tai suolistotulehduksesta. Sairaus vaikuttaa selkäytimen hermoratoihin ja aiheuttaa lihasten lamaantumista ja halvausoireita. Tauti alkaa yleensä alaraajoista laajenevana tunnottomuutema, joka johtaa lihasheikkouteen ja tätä kautta halvausoireisiin. Pahimmillaan niin kuin juuri tässä tapauksessa halvausoireet koskevat myös hengityslihaksia ja hengitystä joudutaan avustamaan koneellisesti. Potilaan tajunnan taso ei kuitenkaan muutu eikä taudista aiheudu muisti- tai ajatustoiminnan häiriöitä. Lisää voi lukea osoitteesta: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01094

Toinen potilaista siirrettiin toiselle osastolle ja ICU:hun ei jäänyt kuin tuo yksi potilas. 

 

                                                Uusimmat 5-vuotta vanhat hengityskoneet

                                                                 Osaston lääkekaappi

 

                                                Vanha hengityskone vuosituhannen alusta

                                                                          Turistit

 

Kolmen jälkeen tuli ilmoitus lapsipotilaasta, jolla oli pidentynyt kouristelukohtaus. 1-vuotias lapsi oli kouristanut 30 minuuttia ennen sairaalaan tuloa ja 40 minuuttia ehti kulua ennen kuin kouristelu oli saatu loppumaan.

Osastolle tuli tänään myös kiitoskirje kaikille viimeviikkoisen elinsiirtopotilaan hoitoon osallistuneille. Munuaiset oli siirretty 19-vuotiaalle tytölle jolla oli pitkälle edennyt munuaissairaus. Kyseinen luovuttaja oli saanut spontaanin aivoverenvuodon ja oli terminaalihoidossa teholla pari päivää. 

Eilen illalla käytiin paikallisen kalastajan kotona juhlaillallisella. Nyt ymmärrään sen mitä Karoliina on puhunut vaivaannuttavista illallisista. Koko perhe katsoo kun syöt ja lapsilla on pelkkää nuudelia lautasella, kun me syödään kaikkia herkkuja... Kysyin myös miten niitä kookosroteja tehdään ja siinä sitten opeteltiin niitten tekoa perheen äidin kanssa. Oli muuten hyviä tuoreena ja lämpimänä! 

Siinä sitten juteltiin niitä näitä ja kalastaja kertoi olevansa paossa kotikylästään. Hänellä oli ollut sisällissodan aikana ongelmia Tamilitiikerien kanssa ja hän toi perheensä Kalutaraan suojaan. Itse sanoi palaavansa kotikyläänsä, kun lapset muuttavat pois kotoa. Hän myös kutsui meidät pohjoiseen käymään hänen kotonaan. Saa nähdä uskaltaako sinne lähteä. 

Nyt Kalutara kiittää ja kuittaa ja allekirjoittanut lähtee uimaan ja sen jälkeen salille. Huomenna Colomboon ja sormet ristiin, että viisumihommat onnistuu hyvin.

-Matti-